Älä anna elämän mennä harakoille, sillä sateenkaaren päässä on aarre

Tänään tajusin jotain. Enkä vain tajunnut, vaan tämä asia iskostui minuun kunnolla. Viimeaikoina olen ollu tosi allapäin. Syytä en sinällänsä tiedä varmaan vieläkään. Onkohan syynä ollut se, etten päässytkään kouluun, vaikka olin sitä niin paljon odottanut, ja vaikka olin niin itselleni kuin muillekin uhonnut. Vai onko syynä se, että olen viime aikoina tuntenut oloni yksinäiseksi. Tästä voin syyttää vain itseäni. En ole lähtenyt sillon mukaan kun minua on pyydetty, enkä ole pyytänyt ketään kahville tai mihinkään. Uskon, että syynä ei ole kumpikaan yksin, vaan molemmat ja aivan kaikki yhdessä. Tiivistetysti voisin sanoa, että alakuloisuuteni syy on luovuttaminen ja asioihin tuuduttautuminen.


Tänään kävin hyvän kaverin tykönä pitkästä aikaa, ja sain sanoa kaverilleni, kuinka itsekkäästi olen toiminut: olen lopettanu olemasta hälle ystävä ja ollu vain omissa oloissani. Kerroin hälle kuinka pahalta se on myös minusta tuntunu ja kuinka olen ollu yksinäinen. Sie ihana ihminen, jos luet tätä, mie olen vilpittömästi pahoillani menneestä, vilpittömästi helpottunu nykyisestä ja vilpittömästi ilonen tulevasta. Olet mulle tärkeä! <3

Kun lähdin ajamaan kotiinpäin, näin sateenkaaren ja harakoita. Mieleeni muistui peli, minkä sain lapsena Osuuspankista. Kuka muistaa Kultapossun ja Leo Leijonan? Tässä ja tässä on tuon pelin läpi peluuta. Se oli aivan mahtava peli! Nyt voin sanoa jotain viisasta tuosta pelistä ja elämästä. Kuten Ylex:n iltapäivässä tiivistetään päiväkahvikeskustelun tuotto, niin minä nyt tiivistän teille tuon pelin sisällön, miten minä sen tänään näin. Älä anna elämän mennä harakoille, sillä sateenkaaren päässä on aarre. Jokainen voi tulkita sen niin kuin itse tällä hetkellä tarvitsee.

Erin (tai no okei Kaija K:n sanotus) johdattelee loppusanoihin. Pelko, oli kyseessä yksinjäämisen pelko tai jokin muu, on ihmisen itse voitettava. Jos pelon antaa kasvaa, se muuttuu vahvaksi. Aivan ko pelko olis jotaki fyysistä. Pelko muuttuu kahleiksi, jotka vain kiristyy, jos tuudittautuu siihen. Pelossa ei saa rypeä, vaan se tulee voittaa, ja kun kerran pääsee eteenpäin, siitä tulee ottaa voimaa tulevaan, eikä jäädä pelkoon tai menneeseen rypemään.

Tiedän, etten saa olla pelossa, enkä negatiivisyydessä, mutta joskus se vain saa vallan. Asioiden välttäminen ei auta, ei auta jäädä paikoilleen, ei auta juosta karkuun. Pitää ottaa ohjat omasta elämästä. Joskus pitää uskaltaa, vaikka ei tahdo, vaikka ei olisi rohkea. Silti pitää uskaltaa olla ja elää omaa elämää omana itsenään.

Tänään päätin jotain, mitä en ole koskaan aikaisemmin niin vahvasti päättänyt. Päätin, etten aijo jäädää entiseen kiinni, en synkkiin ajatuksiin, en siihen, että vietän vielä yhden vuoden kotona. Aijon keskittyä siihen, että minulla on tulevaisuus, siellä missä ikinä olenkin. Tiedänhän sen, että vain minä voin vaikuttaa siihen, minne minä haluan mennä, ja että vain Jumala luo polkuni, vaikka kuinka tahdon toista. 

Facebookin ihmeellinen maailma!

Vaikka facebook koukuttaa paljon ihmisiä (mm. minua), on se silti ihan hyödyllinen paikka. Olenkin paljon miettinyt fb:n hyötyjä ja haittoja viime aikoina. "Sosiaalinen" elämä on aika paljon siirtyny nettiin, ja on helpompi jäädä kotiin "juttelemaan" kavereiden kanssa kuin nähdä ne ihan oikeasti livenä. Näin mulle on ainaki käyny.. Toisaalta sieltä voi löytää uusia vanhoja tuttuja tai sukulaisia. Niin kuin minulle kävi eilen. Yksi tuttu otti muhun eilen illalla yhteyttä. Tämä tuttu mietti viestissään, että muistanko häntä. Tottakai muistin! Muutama vuosi sitten tavattiin, ja olin siitä asti miettinyt, mitä hälle kuului. Olin hukannut hänen osoitteensa, enkä voinu ottaa yhteyttä, mutta aina kuin join hänen perheensä antamasta lahjasta eli niiskuneiti -mukista, ajattelin ja mietiskelin, että mitä heille kuuluu. Ja niinkuin sanoinkin, tämä tuttuni otti minuun eilen yhteyttä, mikä oli aivan huisin mukava yllätys! Wautsi, mitä kaikkea voi sattuakaan! Saa nähä kuinka hyvin tutustumme toisiimme jatkossa, mutta sen tiedän, että yhteyttä aijon pitää, mikli sen vain hälle sopii.

Tältä näytän tänään

Menen illaksi töihin, mutta nyt jatkan vielä Ifolorin sivujen kanssa tappelua. Teen samaa asiaa jo viidennetta kertaa, huoh! Toivoaan, että tämä on viiminen kerta. Muutenkin olisi niin paljon tekemistä. Nyt häätyy ottaa itteä niskasta kiini ja hoitaa hommat alta pois, koska muuten ne vain lisääntyy.. On jännä, että vaikka sen on monta kertaa jo "oppinut" kantapään kautta, niin silti jättää asioita tekemättä. Nyt ne on kuitenkin pakko tehä, ei sen takia, että aika loppuisi kesken, vaan sen takia, että ne minua itseäni häiritsee.