Hiljaiseloa

Heissan!

Tiedän, ettei minusta ole taas pitkään aikaan kuulunu mitään, mutta nytpä kuuluu. Kattelin pitkästä aikaa omia kirjotuksia, ja hui kauhea ko tuli kirjottamista ikävä. Nyt aika on menny töitä tehdessä ja pääsykokeisiin lukiessa (vaikka ne onki vasta kesän alussa), mutta nyt jos tilanne vähän helppais, niin voisin taas vähän kirjotella. Meinasin kyllä käydä lyhyen matikan uusimassa, mutta saa nähä mitä siitä tulee, kun en ole vielä alkanu harjotteleen.

Varmaan täältä suunnalta on jotain kuitenkin tulossa, joten olkaapas kuulolla!

Rakastan minua!

Nyt onki ollu pitkä tauko kirjottamisessa. Itseasiassa tulin ihan pikasesti päivittämään tämän päivän mietteitä, koska mulle tuli semmonen olo, että haluan saaha ne ulos. Olen viimeaikoina mietiskelly paljon, etenki yhtä asiaa.. Kopioin seuraavan tekstin suoraan minun facebook -sivuilta, joten se on ihan minun omalla murtheella. ;)

Mietiskelin tässä, että onko koskaan hyvä. Onko ihminen koskaan tarpeeksi laiha tai tarpeeksi muodokas? Onko ihminen koskaan tarpeeksi kaunis? Ja mitä sitte ko ihminen onki kaunis ja pittää huolta ittestänsä, hänhän on pinnallinen ja liian upea. Jos kysythään muilta ihmisiltä, niin sie olet aina liikaa tai liian vähän jotaki. Missä helkkarissa se raja mennee?! Eikö ihminen voi olla sitä mitä on? Eikö se riitä, että on tyytyväinen itteensä ja itellä on hyvä olla semmosena ko on? Se ei tietysti ole niin helppoa rakastaa itteänsä semmosena ko on, ei tämän ajan maailmassa. Mie toivosinki, että kannustettais toisiamme rakastammaan itteämme. En mie tarkota itserakkautta, vaan, että vois olla sinut oman kehonsa ja mielensä kanssa. Muistettais sanoa toisillemme hyvä, eikä aina sitä pahhaa. Jos mietittä, mistä moinen päähän putkahti, niin ainut, mitä haluan sanoa on tämä: Mie ole äiti sinusta ylpeä! Tärkeintä on, että sulla itellä on hyvä olla, ja että voit nauttia elämästä entistä enemmän. Älä anna muitten sanomisten lannistaa, vaan nauti elämästä. Met kaikista rakhaimmat olhaan hitsin ylpeitä sinusta! <3 

Tarkennan tuohon lisäksi, että minun äiti on laihtunu 40kg (WAU!). Äiti on alkanu liikkuun ja syömään entistä terveellisemmin. Mikä hienointa, äiti on painoindeksin mukaan normaalipainoinen. Äitistä huomaa, että sillä on hyvä olla. Sen silmistä näkee, että se nauttii olostaan ja ossaa pitää itseään hyvännäkösenä, vaikka se ei aina tajuakkaan peiliin katsoessa, että se oikeasti näyttää siltä. Äidin muuttumista varjostaa suuresti ihmisten negatiiviset mielipiteet (asumme siis pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat kaikki). Siksi olen miettinyt suuresti ulkonäköä ja siihen liittyviä paineita ja stereotypioita. 

Äikän opettaja on aina sanonut, että kirjoituksen lopetus, ei KOSKAAN saisi olla dramaattisesti yhteishenkeä maalaavaa, mutta nyt aion sen tehdä, koska uskon, ettei kukaan tule tätä tarkistamaan, niin kuin opettajani lukion esseetäni. Here we come! 

Toivon, että jokainen oppisi rakastamaan itseään. Kaikki eivät siihen välttämättä yksin pysty, joten tarvitsemme toistemme apua. Meillä on helpompi rakastaa itseämme, jos huomaamme, että lähimmäisemmekin rakastavat meitä. Olkaamme siis toistemme tukena. Näytetään, että me välitetään muista olivatpa he millaisia tahansa. Rakastakaamme itseämme ja toisiamme. 

THE END!

sortsit kirjotusvirheistä!

Älä anna elämän mennä harakoille, sillä sateenkaaren päässä on aarre

Tänään tajusin jotain. Enkä vain tajunnut, vaan tämä asia iskostui minuun kunnolla. Viimeaikoina olen ollu tosi allapäin. Syytä en sinällänsä tiedä varmaan vieläkään. Onkohan syynä ollut se, etten päässytkään kouluun, vaikka olin sitä niin paljon odottanut, ja vaikka olin niin itselleni kuin muillekin uhonnut. Vai onko syynä se, että olen viime aikoina tuntenut oloni yksinäiseksi. Tästä voin syyttää vain itseäni. En ole lähtenyt sillon mukaan kun minua on pyydetty, enkä ole pyytänyt ketään kahville tai mihinkään. Uskon, että syynä ei ole kumpikaan yksin, vaan molemmat ja aivan kaikki yhdessä. Tiivistetysti voisin sanoa, että alakuloisuuteni syy on luovuttaminen ja asioihin tuuduttautuminen.


Tänään kävin hyvän kaverin tykönä pitkästä aikaa, ja sain sanoa kaverilleni, kuinka itsekkäästi olen toiminut: olen lopettanu olemasta hälle ystävä ja ollu vain omissa oloissani. Kerroin hälle kuinka pahalta se on myös minusta tuntunu ja kuinka olen ollu yksinäinen. Sie ihana ihminen, jos luet tätä, mie olen vilpittömästi pahoillani menneestä, vilpittömästi helpottunu nykyisestä ja vilpittömästi ilonen tulevasta. Olet mulle tärkeä! <3

Kun lähdin ajamaan kotiinpäin, näin sateenkaaren ja harakoita. Mieleeni muistui peli, minkä sain lapsena Osuuspankista. Kuka muistaa Kultapossun ja Leo Leijonan? Tässä ja tässä on tuon pelin läpi peluuta. Se oli aivan mahtava peli! Nyt voin sanoa jotain viisasta tuosta pelistä ja elämästä. Kuten Ylex:n iltapäivässä tiivistetään päiväkahvikeskustelun tuotto, niin minä nyt tiivistän teille tuon pelin sisällön, miten minä sen tänään näin. Älä anna elämän mennä harakoille, sillä sateenkaaren päässä on aarre. Jokainen voi tulkita sen niin kuin itse tällä hetkellä tarvitsee.

Erin (tai no okei Kaija K:n sanotus) johdattelee loppusanoihin. Pelko, oli kyseessä yksinjäämisen pelko tai jokin muu, on ihmisen itse voitettava. Jos pelon antaa kasvaa, se muuttuu vahvaksi. Aivan ko pelko olis jotaki fyysistä. Pelko muuttuu kahleiksi, jotka vain kiristyy, jos tuudittautuu siihen. Pelossa ei saa rypeä, vaan se tulee voittaa, ja kun kerran pääsee eteenpäin, siitä tulee ottaa voimaa tulevaan, eikä jäädä pelkoon tai menneeseen rypemään.

Tiedän, etten saa olla pelossa, enkä negatiivisyydessä, mutta joskus se vain saa vallan. Asioiden välttäminen ei auta, ei auta jäädä paikoilleen, ei auta juosta karkuun. Pitää ottaa ohjat omasta elämästä. Joskus pitää uskaltaa, vaikka ei tahdo, vaikka ei olisi rohkea. Silti pitää uskaltaa olla ja elää omaa elämää omana itsenään.

Tänään päätin jotain, mitä en ole koskaan aikaisemmin niin vahvasti päättänyt. Päätin, etten aijo jäädää entiseen kiinni, en synkkiin ajatuksiin, en siihen, että vietän vielä yhden vuoden kotona. Aijon keskittyä siihen, että minulla on tulevaisuus, siellä missä ikinä olenkin. Tiedänhän sen, että vain minä voin vaikuttaa siihen, minne minä haluan mennä, ja että vain Jumala luo polkuni, vaikka kuinka tahdon toista. 

Facebookin ihmeellinen maailma!

Vaikka facebook koukuttaa paljon ihmisiä (mm. minua), on se silti ihan hyödyllinen paikka. Olenkin paljon miettinyt fb:n hyötyjä ja haittoja viime aikoina. "Sosiaalinen" elämä on aika paljon siirtyny nettiin, ja on helpompi jäädä kotiin "juttelemaan" kavereiden kanssa kuin nähdä ne ihan oikeasti livenä. Näin mulle on ainaki käyny.. Toisaalta sieltä voi löytää uusia vanhoja tuttuja tai sukulaisia. Niin kuin minulle kävi eilen. Yksi tuttu otti muhun eilen illalla yhteyttä. Tämä tuttu mietti viestissään, että muistanko häntä. Tottakai muistin! Muutama vuosi sitten tavattiin, ja olin siitä asti miettinyt, mitä hälle kuului. Olin hukannut hänen osoitteensa, enkä voinu ottaa yhteyttä, mutta aina kuin join hänen perheensä antamasta lahjasta eli niiskuneiti -mukista, ajattelin ja mietiskelin, että mitä heille kuuluu. Ja niinkuin sanoinkin, tämä tuttuni otti minuun eilen yhteyttä, mikä oli aivan huisin mukava yllätys! Wautsi, mitä kaikkea voi sattuakaan! Saa nähä kuinka hyvin tutustumme toisiimme jatkossa, mutta sen tiedän, että yhteyttä aijon pitää, mikli sen vain hälle sopii.

Tältä näytän tänään

Menen illaksi töihin, mutta nyt jatkan vielä Ifolorin sivujen kanssa tappelua. Teen samaa asiaa jo viidennetta kertaa, huoh! Toivoaan, että tämä on viiminen kerta. Muutenkin olisi niin paljon tekemistä. Nyt häätyy ottaa itteä niskasta kiini ja hoitaa hommat alta pois, koska muuten ne vain lisääntyy.. On jännä, että vaikka sen on monta kertaa jo "oppinut" kantapään kautta, niin silti jättää asioita tekemättä. Nyt ne on kuitenkin pakko tehä, ei sen takia, että aika loppuisi kesken, vaan sen takia, että ne minua itseäni häiritsee.

Ensimmäistä videopostausta!

Hei ihanaiset! :)

Kuten eilen sanoin, nyt olis tulossa sitä videopostausta. En eilen kerinnyt sitä tänne blogiin laittaa, koska lataamisessa ylläripylläri meni aikaa. Mutta nyt sitä olis tarjolla!

Oli niin kirkas päivä, että jouduin tummentamaan videota ja sen takia kuvakin on huonolaatusempi. Lisäksi taustalla avaruusoliot laulaa (ei nyt oikeasti, mutta siltä se kuulostaa), ja ääni on muutenki tosi hiljasella. Joten antakaa anteeksi ihmiset hyvät, koska kuten videossa sanoin, tämä oli tämmönen testaus! :)

Kertokaa, mitä tykkäsittä! Kiitos hei! :)

Nauttikaa auringosta vielä ko voitta!

Heissan kaikille! Tässä tulin ilmottaan teille, että tälle päivälle (toivottavasti) olis tulossa videopostausta. Toivottavasti onnistuu! Älkää odottako liikoja. Nimittäin se on aika huonolaatuinen, mutta toivottavasti siitä jotain selvää saa.

Nyt kuitenkin lähtekää kaikki nauttimaan auringosta vielä ko voitta! Niin mieki meinaan tehä. Ja illaksi sitten töihin. 

Olen huono keksimään otsikoita!

Viime viikko oli aika rankka. Pellossa oli jokkikset, ja töissä oli huisin paljon tekemistä. Viime viikolla en tehnytkään juuri mitään muuta kun oli töissä. Vaikka tulin viikonlopun ajan joka päivä väsyneenä töistä, mieleni valtasi onnistumisen fiilikset. Olin selviytynyt jokaisesta vuorosta ja vieläpä hyvin. Vaikka oli kiire ja asiakkaita oli ko pipoa, työtehtävät ei juurikaan kärsineet. Lyhyesti sanottuna: viime viikko oli raskas, mutta antoisa! 

Nyt mulla onkin helpompi viikko tiedossa. Ihanaa! Tälle viikolle on luvattu helteitä, ja meinattiin äitin kanssa olla niin paljon ulkona ko vain pystytään. Lisäksi pitäis tehettää kiitoskorttikuvat ja kuvakansio lakkiaiskuvista sekä tietenki muita kuvia. Inhottavaa, että se homma pittää tehä nyt ko tuntuu, että nämä päivät ovat päiviä, jolloin aurinko näyttää viimeiset säteensä. No ei varmaan ihan niinkään, mutta haluaisin nauttia auringosta vielä ko voin. 

Kävin juuri salilla, joten nyt suihkuun ja seuraavaksi kuvien kimppuun. Kiitos hei!